Onni on...

Blogiin alkaa ehkä sillon tällön siis ilmestymään jotain muutakin kun pelkästään koiria käsitteleviä tekstejä. Jospa vaikka uskallan tehä blogista vähän enemmän mun näkösen. 

Mulla on tässä lähiaikoina pyöriny päässä, että mitä onnellisuus oikeestaan on. Mitä vaaditaan, että ihminen oikeasti tuntee itsensä onnelliseksi? Me nuoret ei ikinä koskaan sanota, että ollaan onnellisia, aina masentaa, ahdistaa, stressaa tai muuten vain asiat on huonosti. Aina ajatellaan, että toisilla on kaikki paremmin, pitäisi saada enemmän, kokea enemmän, olla kauniimpi, omistaa enemmän ystäviä tai olla jossain parempi. Tätä lisää vielä kaikki kuvat missä on jotain tsemppi tekstejä esim. H.O.P.E . Hold on, pain ends. Kun katsellaan tämmösiä kuvia, joissa luvataan et jotain parempaa on luvassa, tai ylipäätään kuvia joissa väitetään, että elämä on paskaa, niihin  alkaa uskomaan. Tai kuunnellaan sitä suomiräppiä, jossa lauletaan kuinka paskaa kaikki on. Mitä parempaa tässä odotetaan? Eikö me eletä elämämme aikaa, eikö meidän pitäisi nauttia, eikä vaan surkutella itteämme. Okei, okei, tunnustan itekkin selailevani näitä, mutta nyt mietin, et miksi ?  

Tein uuden vuoden lupauksen, että tänä vuonna pyrin nauttimaan kaikesta, enkä tuhlaa aikaa vaan kaiken odottamiseen. Oon koko alkuvuoden koittanu etsiä kauniita asioita tavallisista asioista, yrittänyt nauttia kaikesta arkisesta.

Mulla on oikeestaan kaikkea, mitä ihminen saattaa toivoa. Ensinnäkin, elän mun unelmaa. Olen koko lyhyen elämäni ajan tehny töitä tän asian eteen, ja viimeiset puoli vuotta olen nauttinut työni tuloksista. Hevosten kotiin muuttaminen ottaa paljon, mutta antaa enemmän. Jos joskus on olo, että onko tässä mitään järkeä, lopetan heti edes asian näin ajattelemisen. Tämä on mun unelmien täyttymys, jota ei jossitella. Jos alan miettimään, et "jos ei olis hevosia, voisin tehdä sitä ja sitä ja sitä..." niin ei tästä hommasta tulisi mitään. Sitä paitsi, mulla on onneksi ihanat vanhemmat, joten hevoset ei oo rajottanut mun elämää mitenkään. Ja ne hetket, kun vaan katot niitä ja tajuat, että rakastat enemmän kun mitään muuta, on korvaamattomia. Mä en vaan rakasta tätä hevoshommaa, mä elän sille.

Mulla on loistavat koirat, jotka tekee mut iloseksi monta kertaa päivässä. Olen niille kiitollisuudenvelassa, monena huonona hetkenä, vaan niiden katsominen riittää ja päivä tuntuu paremmalta. Olen sitä mieltä, että jokaisella pitäisi olla oma Piki ja Bosse. Se poistaisi paljon tämän maailman ongelmia. Ja oma Paavo, joka nukkuu mahan päällä, kerjää ruokaa, pitää itsestään meteliä ja on välillä jopa rasittavan diivamainen. Mitä mun elämä oliskaan ilman tätä kolmikkoa ?

Mulla on myös monia ihania kavereita, jotka on tehny musta sellasen kun oon. Mitä olisinkaan ilman näitä rakkaita ihmisiä, jotka jaksaa mun juttuja, naurua, selityksiä,. raivoamista, vittuilua ja ylipäätään mua? Jos joku tätä tekstiä teistä lukee, kiitos, rakastan teitä <3  ( Myös teitä monia, joista ei tässä oo kuvaa...)

väärinpäin tai oikeinpäin, oot tositosi tärkeä <3

Ja te myös :)

Perhe ja koti. Kaikki tiedämme kuinka iso osa elämää on perhe. Vaikka välillä tuntuu, että nirhaan koko sakin, tiedän että ilman heitä en selviäisi. Rakastan heitä koko sydämestäni, ja pelkkä menettämisen ajatus saa sydämen särkymään.
Koti, on mulle aivan erityinen paikka. Maatila, joka on suuri osa elämääni. Meri, pellot, metsä, rauha, kauneus ja lämpö ovat minulle asioita, joista en voisi kuvitella luopuvani. Tai asuvani kaupungissa.   

Mut tekee onnelliseksi myös moni muu asia ja pyrin tekemään erityisesti asioita, joista tulee hyvä olo. Käyn vanhainkodissa, partiossa, treenaan Bossen kanssa, käyn isoskoulutuksessa ja vietän aikaa kavereiden kanssa.

Tästä tekstistä ei pitänyt tulla tällästä, mutta menkööt näin. Nyt kun luin mitä kirjotin, tän ylläpuolella olevan kuvan merkitys alkaa kadota. Mitä multa muka puuttuu? Mikä elämästä sitten tekisi täydellistä? Ei kenenkään elämä ole pelkkää juhlaa, välillä on hyviä ja toisinaan huonoja hetkiä ja niin kuuluukin.
Olen nyt tullut tulokseen, että onni on ihmisestä kiinni. Mä voin päättää nyt, että mulla on kaikki hyvin, eikä mitään puutu. Tai mä voin ajatella, että voi vittu, huomenna taas 6.23 herätys, aamulla talliin, kouluun kitumaan, kiidän kotiin, taas talliin, partioon ja puol kuolleena illalla koulu hommiin. Voi helvetti, että mun elämä on paskaa, koko ajan kiire, enkä mitään ehdi tekemään kunnolla. 

Mä valitsen ensimmäisen vaihtoehdon, mun elämä on täydellistä ja oon onnellinen. Lopetan surkuttelun ja valittamisen ja keskityn elämään. Siis _elämään_ enkä odottamaan sitä onnea, josta kaikki vaan puhuu.