Vitutus maximus

 Oon viimiset puol vuotta kuunnellu tätä tosi paljon, osaan sanat ulkoa ja jotenkin tästä on muodostunut mulle tosi tärkeä kappale.

Kai meistä kaikist välil tuntuu
siltä, ettei mikään tunnu miltään
Kunnes surku
ja parku saa karjutki avaa silmät
Ja odotan
odotan, peloissani odotan
Miten itseni kokoan
jos kadotan sut kokonaan
Tie oli päättyä ennen kun kerkes alkaakaan
mut keskoskaapis ne sai mut ja Jeren jatkamaan
Lastenklinikalta ponnistaminen on raskaampaa
mut oppiipahan arvostamaan matkaansa
Mun kaks siskoo poistu jo ennen mun syntymää
Toinen syntyy, toinen kuolee, se on ympyrä
ja tää vaan väliaikanen vakanssi
Eläkkeen koittaes toivoo, et saispa sen takasi
Silti toiset ottaa loparit jo ennen aikojaan
jättää meidät tänne muistelee menneit aikoja
Se on perseestä, mut se on elämää
Elämä välil on, ja siks sitä pelätään
No mikä muu ku kuolema tääl varmaa oisikaan
Paineen alla jengit'sekoo, tappaa toisiaan
Täs maailman ajas iisii jäädä funtsimaan
uskaltaako koulus enää silmiään ummistaa

Viimein sain silmät aukasta
Se mitä meil onkaan on haurasta
En haluu luopuu siitä, niin
kaikin toimin pidän siitä kiinni
Se erottaa mut laumasta
Varjelen sitä, mikä on haurasta
En haluu luopuu siitä, niin
loppuun asti pidän siitä kii

Jos voin tehdä sen tänään, miksi tehdä huomenna
Walk don't talk, siin on sulle selvää suomea
En pelkää helvettiä, en pelkää kuolemaa
mut pelkään reppu tyhjänä mennä tuonelaan
Tää jääräpää kun ei liiku minne määrätään
Niinku Genssit'sano, matka on määränpää
Kehdosta hautaan kierrän, kerään elämyksiä
Se joka vapaana elää, herää yksinään
Jokainen täällä itse valitsee tiensä, tiensä
Syytä toisten ei tarvii tietää, tietää
Sun ei tarvii kysyville vastata
Tärkeintä on, että pysyy itse kartalla
Ja vaik on raskasta, ei auta elää pelossakaan
Jos nyt koitettas pysyä tääl elossa vaan
Ja nauttii täysillä niin kauan ku saadaan
mä meinaan ainakin, kunnes ne hautaa mut maahan

Niin, mä toivon vaan
et vielä ei
tuu loppumaan tää mitä meille on
annettukaan
Niin haurasta
Niin kaunista
Niin korvaamatonta

Oltiin tänään kentällä, kuten nyt kesällä todella usein. Liekki esitti aluksi tosi kivoja pätkiä, joista en oikeastaan muista mitään. Koska ensimmäisen vasemman laukka askeleen jälkeen jotenkin kilahdin, hermostuin ihan täysin. En saanut koko laukkaan mitään kontrollia, Liekki kaahasi etupainosena kahtasataa. Selässä potkiva, repivä, kiroileva vihainen Ansku ei auttanut asiaa yhtään. Laukkasin aivan liian pitkään, ilman minkään näköistä parannusta. Kävelin hetken, ravailin ja idioottina aloin laukkaamaan uudestaan, onneksi todellakin onneksi sain muutaman edes hieman laukkaa muistuttavan askeleen, joten en yllyttänyt Liekkiä laukkaamaan itseään ihan kuoliaaksi. Mutta vituttaa näin jälkikäteen, että menetin totaalisesti hermot. Luulisi, että olisin jo pikku hiljaa oppinut, ettei se johda yhtään mihinkään.

Kapusin Veskun selkään jo valmiiksi vihaisena, alotin saman potkimisen ja suusta repimisen heti alkuun. Vesku on alkanut painamaan vasemmalle kädelle, koska olen ratsastanut sen sellaiseksi. Meni ihan ok, Vesku laukkasi hyvin ja mun olisi pitänyt tajuta lopettaa siihen. Mutta ehei, päätin sitten siinä vittuuntuneena alkaa nostamaan ravista laukkaa. Kyllä, näin tavallisesta asiasta on muodostunut ongelma. Tiedän tasan miten Veskulla nostetaan laukkaa, se todellakin nostetaan. Ei tehdä mitään naurettavia ajolähtöjä, koukkumisia tai potkimisia. Hermostuin, aloin syyttelemään hevosta ja repimään. Ai että, kannattiko? Ei todellakaan. Sain kerättyä itseni jotenkin ja kaikkien onneksi nostettua pari kertaa ravista laukan. En tajua, miksi olen luonut siitä ongelman, miksi olen pian vuoden nostanut aina käynnistä?

Viikon takainen maastoreissu Jennan kanssa :)

Kaksi hyvää asiaa jäi kuitenkin mieleen, Liekki venyi hyvin eteen alas ja se fiilis kun sai Veskun laukan koottua niin, että se laukkasi lähes paikallaan :)

Ratsastuksen jälkeen talutin loppukäynnit ja Vesku seurasi vapaana mun perässä, jos mä olisin ollut Vesku olisin ton ratsastuksen jälkeen lähinnä juossut mua pakoon. Siinä hetkessä unohdin vittuuntumisen ja nauroin. Vesku tietää aina millä hetkellä kannattaa olla hellyyttävä :D
Oon taas vielä varmempi, että mun pitää päästä tunnille, molemmilla hevosilla, mahdollisimman pian.

Maailman ihanin iskä oli mun kanssa tänään asiolla. Haettiin hevosille kivennäistä, suolaa ja pellavaa. Halusin myös Hööksin alennusmyynteihin ja ostin ihanan satulahuovan Liekille. Tää ei ollu edes heräteostos, koska meillä oli vaan yksi sopiva huopa, koska muutama on kulunut rikki... Tultiin Börjesin kautta kotiin, koska hain Liekille lapasuojan. Sen ötökkäloimi on hiertänyt lavoista, toivottavasti tää nyt auttais...

Tällänen fiilistely kuva tähän loppuun, kesä <3